Pitkän päivitystauon aikana ehti tapahtua taas monenmoista.

Syksyllä käytiin hoitamassa rokotesuoja voimaan taas muutamaksi tulevaksi vuodeksi ja samalla reissulla otettiin verta, jotta saataisiin selviteltyä, miksi sterilointileikkauksen jälkeen kävi kuten kävi ja koira oli menehtyä verenhukkaan. Verinäytteet kävivät tutkittavana saksalaisessa laboratoriossa eikä niistä oikein mitään ihmeellistä selvinnyt. Ainoastaan verihiutaleiden vähäinen määrä näyttäisi olevan syy hitaaseen hyytymiseen, muutoin arvot olivat aikalailla kohdallaan, tosin joissain valkosoluarvoissakin kuulemma oli pieniä epäselvyyksiä.

Isänpäivän aamuna Minni säikäytti oikein kunnolla. Koira makasi nukkumapaikallaan eikä päässyt jalkeille. Pelästyin ja kehittelin mielessäni kaikenmaailman halvaukset. Soitin päivystävälle eläinlääkärille, joka oli taas Jyväskylässä ja olin lähdössä suoraa päätä viemään koiraa tutkittavaksi. Olimme pojan kanssa kantamassa koiraa autoon, mutta päätin kokeilla, josko se pysyisi jaloillaan sen verran, että voi käydä pissalla ja niinpä laskimme sen maahan. Pystyynnostettuna Minni sitten pääsi liikkeelle ja nähtyään auton kiskoi kiireellä tarhansa suuntaan, pissallakin se pystyi käymään. Soitin uudelleen eläinlääkäriin ja tämä totesi, että vaikuttaisi siltä, ettei ole tarvetta lähteä päivystykseen, hengenhätää ei ollut. Päivän mittaan Minni sitten vähitellen vetristyi ja illalla pystyi jo nousemaan itsekin. 

Seuraavana päivänä soitin omalle eläinlääkärille, joka epäili vaivaa lihasperäiseksi, mutta kehoitti kuitenkin varmuuden vuoksi käyttämään koiran selkäröntgenissä. Niinpä varasin ajan Keuruulle, kun täällä meillä ei ole kuvauslaitteita. Keuruulla lääkäri totesi koiran selvästi aristavan selkää painellessa, mutta kuvissa ei näkynyt mitään hälyttävää eli todennäköisesti kyseessä todellakin oli lihasrevähdys tai muu vastaava vaiva. Hoitona oli sitten vain parin viikon riekkumattomuus, tosi vaikeaa Minnin ollessa kyseessä. Lääkäri olisi kirjoittanut myös tulehduskipulääkkeet varmuuden vuoksi, mutta Minnin verenhyytymisongelmien takia sitten jätettiin kuuri ottamatta vastaan. Eli lenkkeiltiin sitten vain kohtuullisen pituisia matkoja rauhallisesti hihnassa. Ja tietenkin halailtiin kavereita. 

Lepo onneksi auttoi ja Minni toipui taas ennalleen. Sitten odoteltiinkin talvea, minun suuri unelmani kun on ollut päästä koiran kanssa hiihtoretkille. Tammikuun puolella viimein odotus palkittiin ja nyt ollaan muutamaan otteeseen jo päästy ladulle. Minnin kanssa hiihtäminen on juuri niin ihanaa kuin miksi koirahiihdon kuvittelinkin. Kovin paljon en tuota ole vielä uskaltanut vedättää, kun on kumminkin pieni koira kyseessä ja valjaat eivät ole mitkään vetovaljaat vaan tavalliset Y-valjaat (samat, jotka esittelin syksyllä). Totta puhuen tilasin juuri jokunen päivä sitten huskyvaljaat pienintä kokoa tuota hiihtolenkkeilyä varten. Ettei vain mene kaveri jumiin juostessaan.