Kaikenlaista sitä pieni koira keksiikin... Katseli aikansa lasten keinumista ja ilmeisesti totesi puuhan näyttävän niin hauskalta, että ihan pakko oli itsekin päästä keinuun riekkumaan. Tyyli on aika omaperäinen, mutta hauskaa koiraneidillä näytti olevan...

 Toinen asia, joka on hieman mietityttänyt on se, mahtaako meitin porokoiran suonissa sittenkin virrata hieman myös terrieriverta. Sen verran lahjakkaasti tuo käyttää leukojaan ja roikkuu kiinni lelussa vaikka jalat irti maasta.

Palveluskoiraluontokin on kyllä ihan selvä, taitavasti Minni jo tottelee muutamia peruskäskyjä - ainakin silloin, kun ei aivan riehulipäällä ole. Noilla pennuillahan on tapana toisinaan sulkea korvansa ja päättää, että nyt ei sitten tehdä mitään niin kuin pyydetään vaan toimitaan sen mukaan, mikä tuntuu hauskalta. Tässä kuitenkin noiden riekkumiskuvien vastapainoksi pari todistetta siitä tottelevaisesta Minnistä. Istumisen ja maahanmenon treenailua. Ja sillähän ei sinänsä ole väliä, kuka kouluttajana toimii, Minni tottelee yhtä hyvin aikuisia kuin lapsiakin. (Eikä tuolla Siljan kädessä olevalla herkkupussilla tietenkään ole mitään merkitystä...)

Ja kuumana päivänä piti tietysti sitten hakea hieman vilvoitusta talon alta... Näyttääköhän tämä pölykuono hieman aavistusta siltä, millainen koiraneiti ulkoiselta olemukseltaan sitten kymmenen vuoden päästä saattaisi olla? Charmikkaasti harmaantunut - tällä kertaa tosin vain pikamaskeerauksen kautta.