Minni suhtautuu toisiin koiriin aivan ihastuttavasti. Edellisistä koirista jäi mieleen se,että vastaantulevien koirakoiden tapaaminen oli yhtä tuskaa. Etenkin silloin, kun minulla oli käsissäni useampi koira ne olivat vahvasti lauma ja näkivät vastaantulevat koirat ylipääsemättömänä ärsykkeenä. Niinpä olin tottunut siihen, että vastaantulijoita koirineen ei voi ohittaa ilman mieletöntä meteliä. Minni ei rähise. Se heiluttaa hieman häntäänsä ja nuuhkaisisi mielellään, mutta jos ei pääse tervehtimään niin sitten jatketaan rauhassa matkaa. Minni on ihana. Silloin se vain ei ole ihana, kun kadottaa korvansa vapauden ja riistavietin huumaamana. 

Toissapäivänä lenkiltä tullessa valtava lauma teeriä lehahti lentoon maasta, kai olivat jo yöpuulle vetäytyneet lumen sisään. Minni oli kiinni, joten ei päässyt perään, selvästi olisi mieli tehnyt linnustamaan. Tuijotti niin tiiviisti lentoon lehahtavia lintuja, että käveli pulkkaa päin. Nyt sitten on päättänyt ainakin toistaiseksi kiertää pulkat kaukaa, mikä on hieman hankalaa, kun sitten pitää vähän väliä loikkia ilmaan ja kiilata keskelle tietä. Toivottavasti tästä yhtäkkiä puhjenneesta pulkkakammosta päästään pian eroon.

Tässä muutama kuva viime vuodelta niistä melkein läheisimmistä kavereista. Sakemannityttö Ässästä ja italiaano-vanhus Vilistä.