Jo alkukesästä huomasin erään koulutukseen liittyvän ongelman Minnin kanssa kulkiessa. Ongelma on seuraava: kotipihassa ja muutenkin tutuissa ympyröissä koiraan saa hyvin kontaktin ja sitä on helppo motivoida tekemään haluttuja asioita makupalojen avulla. MUTTA, kun ollaan jossain muualla kuin tutuissa paikoissa, kontakti katoaa täysin. Koira kulkee niskakarvat pystyssä maata haistellen eikä kiinnitä huomiota mihinkään mitä sanon tai teen. Saan kaikessa rauhassa heilutella makupalaa nenän edessä tai vaikka hyppiä tasajalkaa ja karjua koiran nimeä ei niin mitään reaktiota. 

Okei tästä saa syyttää sitä, että pentuna sosiaalistaminen ja paikkoihin tutustuminen jäi hieman puolitiehen. Onneksi kuitenkin näyttää siltä, ettei peli vielä ole kokonaan menetetty vaan pystyn korjaamaan asian, kun vain saan tarpeeksi tilaisuuksia ottaa Minniä mukaan eri paikkoihin. Aloitimme kokeilut erilaisissa ympyröissä liikkumisesta heti koiran toivuttua leikkauksestaan ja viime perjantaina Minni pääsikin käymään koiratarvikeliikkeessä sovittamassa valjaita ja samalla kävimme torilla jäätelöllä lasten kanssa. Reissu meni oikein hyvin. Torilla jätin ensiksi ulos ja jätin lapset autoon, sillä yhdessä pöydässä istui kaksi naista perhoskoiran kanssa ja halusin nähdä, voiko Minnin kanssa lainkaan olla toisen koiran lähellä vai meneekö riuhtomiseksi. Tietysti Minni olisikin ensin mennyt tervehtimään kaveria, mutta sain siihen kuitenkin kontaktin ja onnistuin tekemään selväksi, että nyt ollaan omassa porukassa, minkä jälkeen se istuikin kiltisti aloillaan vain katsellen ympärilleen.

Eilen sain sitten tilaisuuden lähteä yksin kylille koiran kanssa, kun vein yhtä poikaa jalkapalloharkkoihin pikkulasten jäädessä isän kanssa kotiin. Kun otin koiran autosta ulos se oli taas alkuun täysin kuuro ja sokea, mutta hetken rauhallisesti saatuaan tutustua ympäristöön se alkoi jo ottaa katsekontaktia, josta palkitsin joka kerta. Menin koiran kanssa kaukaloon ja päästin sen siellä irti. Alkuun se ryntäili pitkin reunoja, mutta alkoi pian oma-alotteisesti hakea katsekontaktia ja tuli kutsusta luokse, minkä jälkeen harjoittelimme hieman perusasioita, luoksetuloja, paikallaoloa ja seuraamista ja lyhyt treenihetki meni ihan hienosti. Eli eiköhän tästä eteenpäin päästä.

Jalkkisharkkojen loppupuolella vein koiran katsomoon katsomaan peliä ja siellä se oli suorastaan esimerkillisen rauhallinen, ei lainkaan räksyttänyt juoksevien poikien ja pallojen perään vaan seurasi peliä hyvin kiinnostuneen näköisenä. Poika sanoi, että Minni katsomossa oli hänelle hyvä onnenmaskotti, kun hän teki maalin heti koiran tultua katsomaan.