Vuosia sitten... Ensimmäinen elämäni koirista, sekarotuinen tyttönen, oli muutaman kuukauden ikäinen, kun kannoin kirjastosta koirakirjoja ktiin. Niin koulutusoppaita, tarinoita koirien elämästä kuin rotukirjoja. Silloin yhden rotukirjan sivulta pomppasi silmään afgaani. Ja minä TIESIN heti siitä hetkestä, että siinä se on, minun KOIRANI! Ei siinä ollut järjen kanssa mitään tekemistä, se oli vain rakkautta heti ensisilmäyksellä. Alkoi tietojen metsästys, mikä ei siihen aikaan, 1990-luvun alussa ollut yhtään niin yksinkertaista kuin tänä päivänä, ei ollut nettiä vaan oli muilla konsteilla ongittava rodun kasvattajien ja omistajien tietoja. Liki vuosi siinä meni, mutta seuraavana keväänä olin onnellinen afgaanipennun omistaja... Ja vuosien vieriessä sain huomata, miten oikeassa ensimmäisestä hetkestä syntynyt aavistus voi olla. Afgaani tulee aina olemaan minulle Se Koira, vaikka muitakin elämääni on kuulunut ja tulee kuulumaan. Rakkaita ja tärkeitä, muttei koskaan mikään voi viedä tuon liehuturkin paikkaa.

Taikatassun Panda 28.2.1993-6.3.2006

Tällä kertaa meillä lähdettiin etsimään koiraa hieman eri lähtökohdista. Nyt etsittiin harrastuskoiraa minulle ja lapsille, sellaista kaveria, jota voi pitää myös ulkona ja joka pärjää vähemmälläkin turkinhoidolla. Olinkin aivan vakuuttunut siitä, että husky olisi se, joka täyttäisi tämänhetkisen koiran kokoisen aukon perheessä........ Kunnes sitten lapinporokoira tuli puheeksi eräässä yhteydessä ja muutaman päivän nettisurffailun jälkeen olin varma siitä, että juuri se on meidän koiramme, se oikea juuri tähän perheeseen ja tilanteeseen. Vaikka onkin niin täysin afgaanin vastakohta monessa asiassa niin kenties juuri siksi se onkin niin ihana ja täydellinen Koira.